Valtatie 6 kulkee Lappeenrannan ja Imatran välillä harjumaisemassa, joka on suurelta osin pohjaveden muodostumis- ja ottoaluetta. Tähän asti valtatiellä ei ole ollut pohjavesisuojausta, ja vedet tieltä ovat valuneet maastoon.
Kuutostie-hankkeen myötä pohjavesien suojaus paranee huomattavasti. Hankkeessa rakennetaan pohjavesisuojausta yhteensä yli kymmenen kilometrin matkalla ja kaikki tärkeät pohjavesialueet suojataan.
Pohjavesisuojaukset estävät tien pinnalta valuvan suolavedenpääsyn pohjaveteen. Suojaukset myös hidastavat tai estävät vaarallisten aineiden pääsyä pohjaveteen, jos alueella tapahtuu onnettomuus vaarallisten aineiden kuljetuksessa. Suojaukset rakennetaan niin, että tien valumavedet johdetaan pohjavedenottoalueiden ulkopuolelle.
Kuutostie-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa pohjavesisuojaustarakennetaan noin neljän kilometrin matkalla lentokentän kohdalla sekä Muukon alueella.
Pikkalan lähde
Lauritsalan eritasoliittymän lähellä sijaitsee Pikkalanlähde, joka on yksi arvokkaimmista luontokohteista Kuutostie-hankkeen alueella. Pikkalan lähde on historiallinen terveyslähde, joka löydettiin vuonna 1802. Kuutostien parantaminen ei vaikuta Pikkalan lähteeseen, koska lähteen ja Kuutostien väliin jää leveä puuvyöhyke. Myöskään pintavesien – kuten jokien ja järvien – virtaukseen Kuutostie-hankkeella ei ole vaikutusta.