Lokakuussa rakennetaan

ke 30. syyskuuta 2009 09:21:46

Lokakuussa aloitettavat / käynnissä olevat työt

Lokakuussa Vt 6 -hankkeella välillä Kärki–Mattila–Muukko tehdään päällysteitä, kaiteita ja kerrosrakenteita.

Hankkeen Kouvolan puoleisen pään oikean puoleiset kaistat nykyisen Mikkelintien liittymään otettiin syyskuun lopulla liikenteelle. Alueella jatkuvat kaide- ja maisemointityöt. Kärjenkylän alueella tehdään penger- ja kerrosrakenteita nykyisillä Vt 6:n kaistoilla. Kiertotiekäytössä ollut kevyenliikenteenväylä Mikkelintien liittymästä länteen puretaan tarvittavilta osin. Kopon ylikulkukäytävällä tehdään eristystöitä.

Vt 13:n uudella linjauksella otettiin Ruskialamminsuon alikulkukäytävä liikenteelle kuun vaihteessa, ja lokakuun aikana puretaan aiemmin kohteessa ollut kiertotie.

Vt 13:n liittymän ja raviradan välillä Vt 6:lla  tehdään uusia päällysteitä ja puretaan vanhoja päällysterakenteita. Montolan risteyssiltojen alla tehdään alusrakenteiden verhoustöitä. Tiaisen risteyssillan eteläpuolisella osalla kansi betonoidaan ja teline- ja muottirakenteet puretaan samoin kuin Lavolan eritasoliittymän itäpuolella sijaitsevan Korkea-Ahon risteyssillan kohdalla.

Huuhkajan alikulkukäytävän kohdalla Mattilan eritasoliittymän länsipuolella otetaan pohjoispuolinen silta liikenteelle ja tehdään eteläpuolisen sillan alusrakenteita. Siltaan liittyviä kevyenliikenteenväylän maanleikkaustöitä tehdään.
Poikkitiellä ja Mattilan eritasoliittymässä kiertoliittymä ja Poikkitien alikulkukäytävä valmistuvat pääosin liikenteelleottamista varten.
Poikkitien alueella Poikkitien alikulkukäytävällä käynnistyy muotin teko ja raudoitus sekä kiertoliittymän rakentaminen.

Viipurintien risteyssillan pinnoitukset ja vanhan sillan korjaukset päättyvät.

Vanha Onninkadun silta rakennetun Tirilän risteyssillan kupeessa puretaan loppuun kuun vaihteessa tapahtuneen kannen alaspudotuksen jäljiltä. Kohteessa jatkuvat loput louhintatyöt.Pikkalan eteläpuolisen risteyssillan rakentaminen jatkuu kannen betonoinnilla sekä telineen ja muotin purkutöillä 

Mälkiän eritasoliittymän ramppien rakentaminen jatkuu.

Mälkiän pohjoisella kanavasillalla  jatkuvat liittopalkkien siirtotyöt ja laakeroinnit.

Laihian risteyssillalla otetaan pohjoispuolinen silta liikenteelle ja kohteen kiertotien purkaminen aloitetaan.

Kanavan ja Partalan nykyisen liittymän välillä louhitaan ja tehdään tarvittavia maanleikkaustöitä sekä kerrosrakenteita. Muukon eritasoliittymän rampeilla ja Partalaan johtavalla uudella maantielinjauksella tehdään rakennekerroksia ja päällysteitä.

Koko hankealueella tehdään vanhojen siltojen korjauksia sekä kaide-, viher-, valaistus- ja telematiikkatöitä.