27.07.2011
Kuutostiellä on edelleen käytössä kaksi kiertotietä Rauhantien kohdalla ja Imatralla Karhumäen ja Mansikkalan välillä. Rauhantien kohdalta kiertotie poistuu käytöstä elokuussa.
Kuutostie Ahvenlammen ja Jänhiälän välillä otetaan nelikaistaisena liikenteelle elokuun alkupuoliskolla. Pellisenrannan eritasoliittymä otetaan käyttöön niin ikään elokuun alkupuoliskolla
Siltatöitä tehdään Ahvenlammen ja Imatran välillä kolmessa kohdassa. Maanleikkaus- ja pengerrystöitä, sekä kerrosrakenteita tehdään Jänhiälän ja Imatran välillä. Kallion louhintoja Vesivalossa vielä pieniä määriä. Sadevesiviemäröintiä ja rumputöitä Pellisenrannan ja Imatran välillä.
Päällystystöitä tehdään Jänhiälän ja Imatran välillä. Pohjaveden suojausrakenteita tehdään Pellisenrannassa, Rauhantien liittymän kohdalla. Meluesteitä rakennetaan Pellisenrannan ja Korvenkannan välillä. Kiveystöitä Ahvenlammella, Pellisenrannassa ja Vesivalossa.
Tiekaiteita asennetaan koko urakka-alueella. Valaistustöitä ja telematiikan rakentamista Pellisenrannan ja Imatran välillä. Nurmiverhouksia koko urakka-alueella.