27.6. Matkailuramppien sekä Mustolan eritasoliittymän rakentaja valittu

27.06.2011

Liikennevirasto on tehnyt hankintapäätöksen Saimaan kanavan matkailualueen ja Mustolan eritasoliittymien rakentamisesta. Urakan toteuttanee Soraset Yhtiöt Oy. Kohteiden maarakentaminen aloitetaan syksyllä, ja urakka valmistuu kesällä 2012.

Varsinainen urakkasopimus allekirjoitetaan noin kuukauden kuluttua valitusajan jälkeen. Lappeenrannan kaupunki osallistuu liittymien rakennuskustannuksiin.

Saimaan kanavan matkailualueen eritasoliittymään rakennetaan ramppien lisäksi parkkipaikka-alue. Eritasoliittymän risteyssillat rakennettiin valmiiksi jo kesällä 2010. Sekä matkailuliittymä että valtatie 13:n ja paikallisen liikenteen järjestelyjä helpottava Mustolan eritasoliittymä toteutetaan osana loppusuoralleen ehtinyttä Vt 6 Lappeenranta–Imatra -hanketta. Päähankkeen viimeiset osuudet valmistuvat syksyllä 2011.