Usein kysyttyä

Mitä kuutostielle tehdään?
Kuutostie parannetaan Lappeenrannan ja Imatran välillä nelikaistaiseksi, nk. sekaliikennetieksi. Kaikki liittymät muutetaan eritasoliittymiksi ja ajosuunnat erotetaan joko keskikaiteella tai keskikaistalla.

Kuka kuutostietä rakennuttaa?
Tietä rakennuttaa Liikenneviraston Tieosasto (ent. Tiehallinto).

Kuka sitä rakentaa?
Kuutostie-projekti jakaantuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäistä osaa Kärjen kylästä Muukkoon rakentaa Työyhteenliittymä TYL VT6, jonka muodostavat Kesälahden Maansiirto Oy ja Lemminkäinen Infra Oy. Toisen vaiheen pääurakoitsija on Destia Oy. Toinen rakennusvaihe ulottuu Ahvenlammelta Mansikkalaan.

Miten urakoitsija valittiin?
Molempien vaiheiden urakoitsija valittiin tarjouskilpailulla, jossa otettiin huomioon sekä hinta- että laatuseikat.

Kuinka paljon hanke maksaa?
Koko hankkeen arvioidut kustannukset ovat 177 miljoonaaeuroa + arvonlisävero. Rakentaminen rahoitetaan valtion budjettivaroin

Aikataulu

Kuinka kauan rakentaminen kestää?
Koko hanke kestää noin neljä vuotta. Rakentaminen on aloitettu loppuvuodesta 2007 ja ensimmäinen vaihe avataan liiketeelle loppuvuodesta 2010. Toisen vaiheen osuus on tarkoitus avata liikenteelle vuoden 2011 lopussa. Viimeistelytöitä jatketaan paikoin vielä tämän jälkeen. Näiltä hankkeen internetsivuilta löytyy aina päivitettyä tietoa hankkeen etenemisestä.

Hankkeen haitat

Miten hanke vaikuttaa kulkemiseen Kuutostiellä?
Haitat liikenteelle pyritään minimoimaan töiden huolellisella suunnittelulla ja aikatauluttamisella. Uusi ajorata rakennetaan ensin, jotta liikenne pääsee käyttämään sitä. Pääperiaate on, että Kuutostiellä on koko rakentamisen ajan kaksi kaistaa liikenteen käytössä ja nopeusrajoitus on alimmillaan 50 kilometriä tunnissa. Kiertoteitä ja pistekohtaisia 30 km/h-rajoituksia on kuitenkin käytössä ja lyhyitä liikenteen pysäytyksiä joudutaan tekemään mm. räjäytysten takia.

Miten voin itse vaikuttaa sujuvaan liikenteeseen rakennusaikana?
Varaa riittävästi matka-aikaa ja varaudu yllättäviin muutoksiin, vaikka kulkisit reittiä päivittäin. Tien linjaukset ja merkinnät sekä nopeusrajoitukset muuttuvat jatkuvasti. Nopeusrajoitukset asetetaan niin, että tiellä olisi kaikkien turvallista liikkua ja rakentajien tehdä työtä. Nopeusrajoituksia kannattaa siis noudattaa.

Mistä saan tietoa liikennejärjestelyistä?
Näillä hankkeen internetsivuilla julkaistaan kaikki liikennejärjestelyihin liittyvät tiedotteet etusivulla Nyt rakennetaan -kohdassa. Tätä palstaa kannattaa seurata. Liikennejärjestelyistä tiedotetaan myös tiedotusvälineiden kautta sekä asukaskirjeillä.

Taloni lähettyvillä tehdään töitä, miksi välillä tuntuutärinää?
Rakennustyön aikana tärinää aiheuttavia töitä ovat mm. paalutus, louhinta ja rakennekerrosten tiivistäminen. Myös normaali liikenne aiheuttaa tärinää. Tärinöitä seurataan tärinämittauksin ja lähistön rakenteita katselmoidaan ennen työhön ryhtymistä. Tärinämittaukset ja -katselmoinnit suorittaa ulkopuolinen konsultti.

 

Hankkeen hyödyt

Mitä hyötyä kuutostien parantamisesta on?
Kuutostie on pitkään ollut turvaton ja tukkoinen väylä. Nelikaistainen tie on entistä sujuvampi ja liikenneturvallisuus paranee huomattavasti. Samalla voidaan parantaa pohjavesien suojausta ja lisätä melusuojausta asuinalueiden kohdalla. Näin hankkeesta on etua myös ympäristölle.

Miten autoilijat hyötyvät hankkeesta?
Liikenne sujuvoituu Kuutostiellä ja valtatie 13:lla. Matka-ajat täsmentyvät ja lyhentyvät erityisesti ruuhka-aikoina. Liikenneturvallisuus paranee huomattavasti: keskikaista ja -kaiteet estävät kohtaamisonnettomuudet lähes kokonaan. Myös eritasoliittymät lisäävät liikenneturvallisuutta.

Miten kevyen liikenteen käyttäjät hyötyvät?
Samalla kun Kuutostietä levitetään ja parannetaan, rakennetaan myös kevyen liikenteen väyliä. Koko matkalle Lappeenrannasta Imatralle tulee valtatiestä erillinen kevyen liikenteen verkko. Kevyen liikenteen turvallisuus paranee, kun väylät kulkevat kuutostien poikki yli- ja alikulkusiltoja pitkin.

Mitä alueen asukkaat hyötyvät?
Kuutostien parantaminen siirtää liikennettä pois katuverkolta erityisesti Lappeenrannan läntisillä asuinalueilla. Tämä lisää alueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Kuutostien melusuojausta parannetaan asuinalueiden kohdalla niin että melualueella asuvien määrä laskee vaikka liikennemäärät kasvavat.

Miten alueen kaupungit ja elinkeinoelämä hyötyväthankkeesta?
Hankkeen myötä syntyy valtatien tuntumaan hyvien kulkuyhteyksien päähän uusia työpaikka- ja asiointialueita. Hanke edistää kaupunkien kaavoitusmahdollisuuksia ja jo olemassa olevien kaavojen toteutumista.

Alueen teollisuus ja muut yritykset hyötyvät kuljetusten sujuvoitumisesta. Matka-aikojen täsmentyminen tuo kustannustehokkuutta.

Miten voin lähettää kysymyksiä tai antaa palautetta?
Hankkeen toteuttajien yhteystiedot löytyvät näiden internetsivujen etusivulla ylälaidassa olevasta linkistä. Sieltä löytyy myös palautelomake, jolla voit lähettää kysymyksiä ja kommentteja.