Mälkiän kanavasillat ehdolla vuoden sillaksi 2011
![]() |
Suomen Rakennusinsinöörien Liiton sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä myönsi 8. maaliskuuta Vuoden silta 2011 -tunnustuspalkinnon Laukon sillalle Tampereella. Myös Mälkiän kanavasillat olivat ehdolla tunnustuspalkinnon saajaksi. Suomen Rakennusinsinöörien liitto valitsee vuosittain siltahankkeen, joka "edustaa korkealuokkaista ja laadukasta suomalaista sillansuunnittelu- ja sillanrakennusosaamista". Kilpailun teemana tänä vuonna oli Silta osana väyläympäristöä. |
Nellkaistainen Mälkiän silta takaa sujuvan ja turvallisen liikenteen Kuutostiellä. Yhdessä kanavan itäpuolelle rakennettavien niin sanottujen matkailuramppien ja valtatielle 13 rakennettavan Mustolan eritasoliittymän kanssa sillat avaavat uusia liikenneyhteyksiä ja maankäyttömahdollisuuksia koko kanava-alueelle. Pitkä, teräksestä ja betonista valmistettu siltapari sovitettiin kansalliseen kulttuurimaisemaan. Pitkä siltaratkaisu mahdollisti kanava-alueen täydellisen entisöinnin ja paransi alueen matkailu- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Liite kilpailuehdotukseen: sijaintikartta
Liite kilpailuehdotukseen: pääpiirustus 1 ja pääpiirustus 2
Lisätietoja Vuoden silta -kilpailusta (RIL:n verkkosivu)
Alla kuvia ennen rakennushanketta, rakentamisen aikana ja kuvia uusista silloista. Kuvaa klikkaamalla saat suuremman kuvan.