28.07.2010
Kevyen liikenteen yhteydet Imatran ja Joutsenon välillä paranivat, kun rakentaminen Karsturannan maantiellä saatiin päätökseen heinäkuussa. Uutta kevyen liikenteen väylää valmistui noin viisi kilometriä. Myös ajorataa parannettiin tien Jänhiälän päässä.
– Tavoitteena oli rakennuttaa Kuutostiestä erillinen kohde heti toisen vaiheen alussa. Erityisesti kevyen liikenteen väylä haluttiin saada valmiiksi hyvissä ajoin ennen koulujen alkua, sanoo projektipäällikkö Timo Kyntäjä Vt 6 Lappeenranta–Imatra -hanketta rakennuttavasta Liikennevirastosta
Rantatienä tunnetun Karsturannan maantien valmistuminen oli yksi Kuutostiehankkeen toisen vaiheen välitavoitteista. Tien parantaminen aloitettiin viime syyskuussa. Merkittävä parannus kevyen liikenteen turvallisuuteen on myös Hinkanrannan uimarannan läheisyyteen rakennettu alikulkutunneli
– Karsturannan maantiellä on varsinkin näin kesäaikaa vilkas liikenne, mutta liikennejärjestelyt sujuivat rakentamisen ajan hyvin, kiittelee työpäällikkö Ilkka Kaarakainen Destia Oy:stä
– Uuden kevyen liikenteen väylän lisäksi parannettiin itse maantietä Jänhiälän päässä: maantien rakennekerrokset vaihdettiin ja päällyste uusittiin. Kaikki päällystystyöt saatiin valmiiksi viime viikolla ja ajoratamaalaukset valmistuvat tällä viikolla
– Kuumuuden takia asfaltti on vielä pehmeää, emmekä voi nyt viimeistellä kaikkia luiskia. Työkoneita saattaa siksi näkyä kevyen liikenteen väylällä vielä lähiviikkoina, Kaarakainen huomauttaa
Yhtenäinen kevyen liikenteen reitti Imatralta Joutsenoon täydentyy vielä Kuutostie-hankkeen myötä, kun Pellisenrannan eritasoliittymän alue valmistuu.
Painokelpoiset kuvat löytyvät kuvapankista.
![]() |
Karsturannan maantie Jänhiälälssä |
![]() |
Hinkanrannan alikulkutunneli |