Aikataulu

Valtatie 6 on Suomen tärkeimpiä pääväyliä ja yksi Suomen vetovoimaisimmista matkailureiteistä. Tien merkitys itäliikenteen kansainvälisenä yhteytenä on yhä kasvamassa. Lähes 50 kilometriä pitkä tiejakso Lappeenrannasta Imatralle on yksi sen vilkkaimmin liikennöidyistä tieosista. Se yhdistää Etelä-Karjalan ydinalueen kaupungit ja on tärkeä työ- ja asiointimatkojen pääväylä.

Tie valmistuu vuonna 2012

Kuutostietä Lappeenrannan ja Imatran välillä rakennetaan kahdessa vaiheessa. Syksyllä 2007 alkaneessa ensimmäisessä vaiheessa parannetaan tietä Lappeenrannan alueella Kärjen kylästä Muukkoon, nykyisen nelikaistaisen osuuden alkuun asti. Osuus avataan liikenteelle marraskuussa 2010. Vuosina 2009–2011 rakennetaan toista vaihetta eli parannetaan tietä välillä Joutsenon Ahvenlampi – Imatran Mansikkala.

Viimeistelytöitä tehdään koko Kuutostiellä niin, että tie on valmis vuonna 2012, toinen vaihe 2013.

Muukon ja Ahvenlammen eritasoliittymien välinen 4,5 kilometrin nelikaistainen osuus Kuutostiestä valmistui jo vuonna 2003.

 

- rakennusvaiheet.jpg

Ensimmäistä vaihetta rakennetaan seuraavasti:

Vuonna 2010
- Vt 13 uuden linjauksen rakentaminen jatkuu, tieyhteys otetaan liikenteelle heinäkuussa.
- Selkäharjun eritasoliittymä otetaan täysimittaisesti käyttöön heinäkuussa.
- Muukon eritasoliittymässä viimeistellään kesän aikana ramppien liittymäkohtia.
- Mälkiän pohjoispuolisen kanavasillan kansi valetaan keväällä, silta on tarkoitus avata liikenteelle syyskuussa.
- Päällystystyöt jatkuvat koko jaksolla.
- Viimeistelytöitä: ajoratamerkinnät, opasteet, viheralueet
- I-vaihe valmistuu marraskuussa.

Vuonna 2011
- Kesällä 2011 viimeistelytöitä

Toisen vaiheen rakentaminen etenee seuraavasti:

Vuonna 201
- Työt jatkuvat Joutsenon ja Saimaantien eritasoliittymien alueella.
- Kesällä rakennetaan pohjavesisuojauksia Ahvenlammen alueella sekä Joutsenon ja Jänhiälän välisellä ns. mastosuoralla.
- Joutsenon kohdan melusuojaukset valmistuvat. Radan melusuojaseinät valmistuvat alkukesällä 2010, meluvallit syksyn 2010 aikana.
- Kesällä rakentaminen laajenee myös Imatran kaupungin alueelle.
- Korvenkannan eritasoliittymän parantaminen alkaa toukokuussa alikulkukäytävän rakentamisella.
- Vesivalon ja Korvenkannan välillä suuria massansiirtotöitä.
- Kevyen liikenteen väylä valmistuu Karsturannan tien osalta heinäkuun lopussa.

Vuonna 2011
- Jänhilä–Imatra-välillä tehdään kerrosrakenteita sekä päällystys- ja viimeistelytöitä.
- Joutseno–Jänhiälä-välillä tehdään viimeistelytöitä.
- Kevyen liikenteen väylän osuudet Jänhiälä–Pellisenranta ja Vesivalo–Korvenkanta valmistuvat.

Ajankohtaisen tiedon rakentamisen etenemisestä löydät etusivulta.